Nolottaa....

tiiättekste tunteen kun toinen selittää kauhean tosissaan sulle jotakin asiaa ja ilman mitään varoitusta tapahtuu totaalirepeäminen.

Toinen ei edes sano mitään hauskaa tai vitsikästä mutta ihan tuosta noin vaan päin naamaa repeät ja alat nauramaan.

Eilen töissä uusi työkaveri siinä työn tuoksinassa sanoi ettei hän oikeasti kuuluis tänne tai tälläisiin töihin vaan on koulutukseltaan psykoterapeutti.

En vaan voinut mitään muuta kuin alkaa lähes hysteerisenä nauramaan.

Ystäväni tietävät millaisessa työpaikassa olen ja mitä siellä teen joten he ehkä ymmärtävät miksi näin kävi.

Siinä sitten reippaana tyttönä yritin nieleskellä naurua pois ja pyyhkiä silmiäni.

Onneksi työkamu oli huumorintajuista tyyppiä eikä pahoittanut mieltänsä vaan ymmärsi reaktioni.

Kotiin ajellessani aloin miettimään mikä meitä ihmisiä heittelee ja miksi me teemme valintoja jotka ovat ihan ennalta arvaamattomia.

Mikä saa meidät tekemään ne valinnat jotka teemme.

Minä jos kuka olen klassinen takinkääntäjä tyyppi, minä olen ihminen jonka ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan enään.

Varsinkin työn kanssa olen monesti kääntänyt takkini ja palannut duuniin mihin olen vannonut etten enään ikinä mene.

Olen myös ihminen joka on helppo puhua ympäri enkä koskaan osaa sanoa ei.

Hah siinä teille syväluotaava analyysi minusta.

Kritisoin tänään kovaan ääneen virpomisjuttuja kotona kunnes pikku rintsessa ilmoitti lähtevänsä oksittamaan lähitienoota.

 En oikeasti ymmärrä miksi tämä on mennyt tälläiseksi.

On ihan ok että lapset pukeutuvat ja menevät virpomaan mutta jos ainoa päämäärä on palkkiot ja namien määrä tai jopa pelkkä raha se ei mielestäni ole oikein.

Meillä neiti oli auliisti virponut ja toivotellut hyvää pääsiäistä vaikka oli heti kättelyssä ilmoitettu ettei namia enään ole,oli hän siitä huolimatta kysynyt kauniisti että saako silti virpoa.

Iloisesti kotona kertoi vanhasta mummosta joka oli silmiään pyyhkien kertonut että kauppa apu oli unohtanut ostaa namit eikä hänellä ollut antaa mitään.

Neitiä ei haitannut vaan oli iloinen että sai vanhan ihmisen hyvälle mielelle.

Olen ylpeä rintsessasta.

Niistä muutamasta tytöstä en niinkään olisi jotka ovellamme poikkesivat ja palkan saatuaan totesivat että; tässäkö kaikki.

Kaikille annoin Rölli suklaamunat jotka ovat minun henkkohtaisia suosikkejani Mignonien jälkeen.

Teki mieli napsasta suklaamunat pois ja sanoa jotain rumaa.

Ensi pääsiäisenä laitan oveen lapun jossa lukee; toithan lihaa koiralla on nälkä ja se osaa avata oven kuin oven.

Ärsyttää.

Maitokaupassa poiketessani lankesin tulppaaneihin taas kerran kaksi edellistä kimppua oli homeessa ja päötin etten osta niitä enään mutta kuten edellä kerroin minut on helppo puhua ympäri jopa tulppaanien.....

Nämä ovat ehkä sittenkin oransseja sellaisia hennon vaalean oransseja ,ainakin jos katsoo hämärässä ja toinen silmä kiinni.

Kiitos ja kumarrus tästäkin viikon ainoasta vapaapäivästä.

Saas nähdä millainen päivä huomenna on psykoterapeutin seurassa.

Pelottaa osaako hän olla tekemättä syvä analyysejä työkamuistaan ????

Veikkaan että siitä analyysista en vie pisteitä kotiin.

Moiskis ja loiskis.

Hassuja juttuja ja sattuman sanelemia....

On tää maailma vaan hassu paikka ja täynnä katkeria ihmisiä tai ainakin elämäänsä kyllästyneitä.

Satun omistamaan muutaman ystävän ja kahta heistä on kohdannut maailman paskin ja epäreiluin tauti. 

Tauti joka ei koskaan eikä missään ole tasapuolinen tai reilu.

Tauti joka vie kaiken ja useimmiten hengen.

Se on tauti joka jäytää ja syö.

Useimmiten se vie ihmisen elämästä ihan kaiken ja heidän läheisiltään ihanan ihmisen.

Olin labrassa muutama päivä sitten ja jouduin jonottamaan siellä yli kaksi tuntia joka on harvinaista koska yleensä siellä homma toimii koska näytteenottajia on monta ja jono kulkee vaikka sitä muutama ihminen olisikin.

Nyt jostain syystä tökki.

Puolitoista tuntia jonotettuani sisään tuupattiin paareilla vanha,laiha ja kalju mummo joka ei enään selvästikkään ollut tässä maailmassa läsnä.

Saattajat keskustelivat henkilökunnan kanssa avoimesti ja väkisinkin siinä parin metrin päässä istuessani kuulin heidän puheensa.

Saattaja kysyi saisiko joku labran henkilökunnasta laitettua mummolle kipulääkkeet tippumaan kun kotihoitaja ei enään löydä suonia jotka kestäisivät.

Ymmärsin että mummo oli kotona saattohoidossa ja viimeiset hetket alkoivat olla jo käsillä.

Sitä en tiedä miksi sairaala ei ottanut mummoa vastaan.

Takanani istui todella ylipainoinen raskaasti puhkuva ja jupiseva naishenkilö joka suureen ääneen alkoi puhumaan; on se vaan kummallista että nuo syäpää sairastavat perkeleet saa kaiken mitä ikinä keksivät pyytääkkään ja pääsevät jonojenkin ohi mihin vaan. Pitäisikö sitä tartuttaa itteensäkkin moinen tauti niin saisi kaiken.

Ynm ynm...,

Pahastuin ja minun oli ihan pakko kääntyä ja aukaista sanainen arkkuni ja sanoa naiselle; 

vaikka hän saisikin palvelua ja pääsisi jonon ohi,ei se tuo hänelle parannusta eikä yhtäkään lisäpäivää.

Salissa oli varmaankin noin 30 ihmistä jonottamassa ja yli puolet taputti mulle.

Rouva nousi mitään sanomatta ja jätti jonotusnumero lappunsa penkille ja poistui paikalta.

Mummo vietiin yhteen huoneista ja jono jatkoi pienenemistään ja laborantit töitään.

Istuskelin siinä ja odottelin vuoroani kun eräs vanhempi mies varmaankin jo yli 80 vuotias nousi kun hänen numeronsa ilmeisesti ilmestyi taululle,köpötteli ohitseni ja taputti minua hymyillen olalle ja ääni väristen sanoi minulle kiitos.

Jäi hiukan ristiriitainen fiilis.

Ilo siitä että sain sanottua huonosti käyttäytyvälle ihmiselle hiukan takaisin mutta samalla suru mummon puolesta.

Yritin ajatella sitten vielä illallakin kotona että mummo on saanut elää pitkän elämän ja ilmeisesti ainakin joskus luulisin hänen nauttineenkin ja toivoin hänen olleen onnellinen.

Jäin miettimään myös ystäviäni jotka jo nuorena ovat saaneet ison taakan kannettavakseen ja silti jaksavat olla iloisia ja nauttia elämänsä pienistä asioista.

Olen silti edelleen sitä mieltä että maailma on epäreilu paikka.

Sekin on mun mielestä epäreilua että jos ja kun ostaa oransseja kukkia saakin vaaleenpunaisia.

kevät hyasinttejä joiden väriä ei kai tiennyt kukaan.

Huomenna vielä duuniaamu mutta loppuviikonloppu meneekin synttäreitä juhlien,pienen pienen rintsessan ja hiukan isomman rinssin.

Aurinkoa kaivataan......

koskaa tänäänkin tuli räntää taivaan täydeltä.

Uusi lumi vanhan surma siihen yritän luottaa hakien toppatakkia takaisin säilöstä johon sen jo innoissani hautasin.

Kipi kipi.......

Juokse tyttö juokse vai pitäiskös sanoa Akka isolla Aa,lla.

Sitähän tässä on tehty taas,eestaas ja taasees.

Tulipahan tutustuttua naapurikylän arvauskeskukseenkin vai sairaalakos se vallan on ja menettelihän se ainakin jos toisen naapurikaupungin palveluihin vertaa.

Tuolta puuttui ne juopot, itsensä kännissä telojat ja muuten vaan huutajat mutta palvelu ei ollut yhtään nopeampaa.

 Kiitos silti.

 Yhtä asiaa jäin miettimään,kunnallisverotusta.... juu u luitte oikein.

Sitä pointtia lähinnä että miksi ja mistä helvatusta mää maksan????

Siitäkö että saan ajaa 60 km mutkaista valotonta hirviä täynnä olevaa tietä kipeän lapsen kanssa siis oikeasti kipeän päästäkseni lääkäriin kun 15 km päässäkin olisi ollut sairaala jossa päivystys, ja sinne pääsis isoa valaistua moottoritietä tosi nopsaan. Mutta minkäs teet.....

Onneksi lapseni on jo niin iso ettei ulvonut eikä huutanut eikä kiukutellut matkalla vaan istui nätisti ja yritti jopa jutella,ääni kyllä muistutti lähinnä rasvaamatonta polkupyörän laakeria mutta kuitenkin.

Noh tulipahan kokeiltua.

Koko viikonloppu ja viikkokin juostu töissä, omissa ja muiden.

Palkallisissa ja palkattomissa,yritetty siinä sivussa kohentaa kotia ja omaakin kuntoa

 olla äiti,vaimo,kokki  ja ystäväkin sekä tietenkin se joka paikan kuuluisa höylä.

Nää on varmaankin niitä ruuhkavuosia ny sitten.

Sillain kai sano se typerä oravakin telkkarissa.

Tänään 

aamu vapaa huippua....

 poikkesin supermarket Lillassa Pepin luona ja joo Jyskissäkin pikavisiitillä mutta tällä kertaa ei omalla asialla.

Mitäs sieltä mukaani hain,siitä lisää myöhemmin mutta kaupanpäälliset on tässä.....

Rintsessalle lukutuoli.... ja niin mieleinen. 

Hiukan Lillan pihassa mietin että onkoos vai ei mutta Rouva päättäväinen ei jättänyt valinnanvaraa vaan kehoitti autoon tuonkin kantamaan,pois jaloista niin sanotusti.

Visio tuon sijoituspaikasta oli jo minulla päässä ja kun Rintsessa tuon näki oli selvät sävelet... siihen kulmaan ikkunan alle kanna kanna hopi hopi ja pulinat pois.

Niin oli samat visiot äipällä ja tytsyllä ettei edes mietitty enempää.

Hyvä juttu, tyynyt tuohon vielä niin saa Rintsessa oman fiilistely,luku ja musa nurkka tuolinsa.

Joo kiitosta vaan taas  Pepi. 

Nyt on taas tämän akan juostava duuniin joten siihen varsinaiseen vaihtariin palataan myöhemmin.....

T;

Työn merkeissä....

...mitenkäs muutenkaan sitä voi muka juhlia syntymäpäiviään.

No kai sitä voisi mutta nyt nappas pitkä työvuoro eikä auttanut itku markkinoilla,tehtävähän se oli.

Kotiin ajellessani mietinkin että niimpäniin,näin sitä on tullut tallattua tätäkin elämää jo aikas monta vuotta ja mitä on saavutettu????

Paljonkin hyvää josko myös pahaa. 

No mutta sitähän se elämä on,minun ei ainakaan koskaan ole ollut tasaista,liekö kiinni luonteestani vai mistä mutta kaikenlaista tähän elämään on mahtunut.

Kotiin tulo kruunasi päivän. 

Ilta oli jo pitkällä,pikkulapasetkin jo sängyissään kun kotiuduin hippasen ennen kymmentä illalla.

Keittiön pöydällä odotti kuitenkin nämä...

Ihanat muruset olivat muistaneet sittenkin.

Yläkerrasta kuului huuto;synttäriä äiti !!!!!

Ihanat,ihanat lapaset.

Minun pienet elämäni timantit.

Viikonloppu pitikin olla sitten vapaa ja lauantai illallekkin jo menoa sovittu mutta kuinkas kävikään.

Se meidän työpiireissä itsensä tappo vuoroksi sanottuhan sieltä napsahti.
Ja kun olen ihminen joka ei vaan osaa sanoa ei.

 Pitkästä perjantaipäivästä suoraan lauantai aamuun, kotona ehdin olemaan vajaa 7 tuntia vuorojen välissä.

Yöunetkin jäi sitten aika lyhyiksi ja lauantaina kotiin palailtuani olin niin valmista pässinlihaa ettei auttanut muu kuin sauna,sihautus ja sänkyyn.

Jäi menot menemättä.

Ehkä hyvä niin eipä ollut buranan tarvetta aamulla ja univajekkin tuli korjattua kerta rykäisyllä.

Sunnuntaina olikin sitten niin paljon virtaa ettei kotona olemisesta tullut mitään. Ja kun ukkopahakin ilmoitti myrtsinä töihin menostaan ei kauheesti tarvinnu miettiä enään vaan

pakkasin omat ja kotona asuvien lapasten uikkarit ja pyyhkeet kassiin ja suuntasimme hakemaan sen siivilleenkin lentäneen matkaamme ja sukellettiin kylpylän iloihin.

5 tuntia ja hippasen ylikin jaksoimme pulikoida,laskea isoja ja pieniä vesiliukuja,saunoa ja nauttia lillutellen stressin ja hartiakireydet pois.

Suurempaa suurempi nälkä ajoi meidät pois altaista ja iloinen joukko rantautui Nokian heseen näläntappo lounaalle.

Olipas ihana viikonloppu ja mikä parasta seurakin oli kohdillaan.
Tästä on hyvä jatkaa ja taas jaksaa ahertaa,josko tänään on pakko hyrskäyttää pölyt pois torpasta jotka tuo aurinko paljastaa.
Pirtsakkaa viikkoa teillekkin.

Tämä Herra taitaa olla pölynpoisto päivästä kuitenkin toista mieltä.