Ihan leppoisa fiilis tänään saas vaan nähdä kauanko se jatkuu kun lähden esikoisen kanssa Kelaan tukiasioita selvitteleen. Hänellä alkaa olemaan aika itsenäistyä ja halu jatkaa opiskeluja on kuitenkin suuri niin joku ratkaisu tarvii varmaankin keksiä. Toivottavasti paljon parjattu virasto osaa auttaa ja löytää fiksuimman vaihtoehdon. Entisen elämäni muistoissa sen viraston pisteet ei kauhian korkeella ole mun pääkopassani mutta katotaan nyt, josko sieltä apu löytyisi.
Haikeelta tuntuu päästää irti ja haluisin sen pienen tytön sulkea kellariin ja sanoo että maailma on paha paikka älä mene vielä jää vielä noin 100 vuodeksi tänne. Mutta pakkohan se on, se kai on elämän laki että kaikille pikkulinnuille kasvaa siivet joita täytyy päästä kokeilemaan, jotkut palaavat kotipesään ja toiset oppivat lentämään kerrasta. Itse lähdin paljon aikaisemmin kun hän nyt ja joo elämä oli ja opetti eikä aina niin silkkihansikkainkaan pidellyt mutta hengissä ollaan.
Viime yönä mietin tuon rakkimuksen valittelua ja vinkumista kuunnellessani että onneks en oo koira. Ois kauheeta vinkua ja vonkua sen yhden ja ainoan asian perään tuolla lailla pari kertaa vuodessa. Tai noh toisaalta se olis helppoo, kun ei ois kun naapurinnaapurin nartun juoksut 2 kertaa vuoteen mitä hinkua. Muuten ois aika leppoisat oltavat. Hah........... en silti haluis olla koira............
| Tässä mää olen niin kauhian piäni ja reppana ja matkalla uuteen kotiin. |
| Tässäkin mää olen viälä niin kauhian piäni ja suloinen. |
| Tässä mää en ookkaan enään niin kauhian piäni mutta kaihian suloinen oon viäläkin. |
Osaapas olla suloinen koira teillä siellä! =)
VastaaPoista