lauantai 17. syyskuuta 2016

Syksy.

Voi kauhia mihin tää aika juoksee ?
Se on syssy ny.
Eilen illalla ajellessani kotiinpäin mietin mihin ihmeeseen aika menee.  
Koko kesä oikeastaan koko vuosi on ollut kauheaa kiitoa. 
Selkeästi huomaan että nyt olisi aika rauhoittua, kääriytyä vilttiin,verhota jalat villasukkiin ja uppoutua kynttilän ja takan loisteessa johonkin hyvään leffaan tai kirjaan. 
Eipä onnistu.
Elämäni on vaan liian hektistä ja tuntuu ettei millään ehdi kun hetkeksi istahtamaan ja taas on mentävä. 
Olen kyllä niin mestari järkkäämään itseni joka paikkaan ja joihinkin jopa yht aikaa.
Ympärilläni tapahtuu niin paljon koko ajan ja joka paikassa täytyisi olla läsnä. 
Ruuhkavuosiako ? 
Niitä kai sitten.
Tämän syksyn tavoitteeksi otin itselleni yhden ainoan asian. Tahdon oppia sanomaan ei. 
Tahdon oppia elämään sellaista elämää sellaisten ihmisten ympäröimänä että ei ahdistaisi. Sellaisten ihmisten seurassa missä voin hengittää vapaammin ja jotka eivät vaadi minulta mitään muuta kuin läsnäoloa.
Mennyt vuosi on ollut niin täynnä surua, murhetta ja toisten ihmisten p****kökkönä olemista etten enään tahdo sellaista.
Minäpä olen minä ja teen juuri niinkuinka minua huvittaa. Velvollisuudet on velvollisuuksia mutta muuten aion olla kuin sen kuuluisan Ellun kana ja ihan vaan koska mä voin.
Siitäpä sainkin hienon aasin sillan.... 
Tänään kun kävin puutarhalla poikkesin armaan kotikuntani istuttamalla pellolla. 
Ja noukin ison sylillisen auringonkukkia ihan vaan siksi koska mä voin.
Tänään ostin herkkuja ihan vaan siksi koska mä voin.
Tänään tein herkkuruokaa ja leivoin korvapuusteja ihan vaan....
Huomenna vien perheeni ulos syömään ihan vaan.....
Ensi viikolla tapaan ystäviäni ihan vaan....
Ensi viikonloppuna nautin minilomasta Vaasassa ihan vaan....
Helppoa eikö totta ?
Pian kerron teille syksystäni kuvien kera ihan vaan koska sitä mä en nyt voi.... Teen tätä puhelimella ja jostain syystä puhelimeni ei voi ladata tähän kuvia.
Kaikki ei siis vaan voi...
pirtsakkaa löördag iltaa muruset.
 Halikaa toisianne.

-Mirzi-


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Hei heinäkuu.....

Sitä se on.
Heinäkuu.
Mitäs heinäkuu meinaa ?
Ei se kai sen kummempaa kuin että kesää se on ja kärpäsiä.

Juhannus meni ihanassa seurassa mökkeillen ja nauttien.
Mitenkäs muuten.
Noh joskus on mennyt jotenkin muutenkin muttei yhtään hullummin kuitenkaan.



Naurettiin tytsyjen kanssa ettei parane taikoja tehdä ettei käy hassusti koska nykytilanne on ihan jees.
Mutta ainakin me nautittiin se kai on pääasia.

Ennen juhannus viikonloppua kaupassa naureskelin tuttuihin törmätessäni että ruokako loppuu justiinsa kun kaikilla oli kärryt pullollaan vaikka kaupatkin mainostivat olevansa kaikki pyhät auki.

Näillä pärjättiin koko piiiiitkä viikonloppu.

 Noh ei tullu käytyä muuta kun maakunta matkailemassa mökkikylän tai oikeammin naapurikylän Salessa jätski ostoksilla ja juu u oli se auki.
Oltais kyllä pärjätty ilman niitä jäätelöitäkin mutta kannatuksen ja ajelun vuoksi sinne päädyttiin.


Kotona odotti pakolliset lomatekemiset.
Kukkapenkit ja mattopyykki.
Mun lilja penkissä oli vaan tapahtunut jotakin omituista pitkän mökki viikonlopun aikana.


Ruskolilja ja Lukkililja avanneet nuppunsa.
Tuo Lukkililja oli aikas yllätys, en oikein uskonut sen kukkivan ollenkaan mutta kappas vaan sieltähän se pukkas kukkaa ja nuppujakin on vielä tulossa.


Muutenkin alkaa kukkapenkit ja muut istutukset availla salojaan. 
Ihanaa.


Taivaan porttikin sai yhtenä tylsyyttään uhkuvana iltana koukut ja niihin lyhdyt jotka sopinevat paikoilleen kun nenäpäähän.


Näiden kuvien aikajana menee niin että ylin on viikko juhannuksen jälkeen ja alempi vappuna.


Hienosti puseikko on kasvanut ja nyt siellä käy hirveä surina ja pörinä kun kaikenmaailman pörriäiset juhlivat.
Joskus näinkin tyhjässä ja "uudessa" pihassa tuntuu ettei mikään kasva mihinkään ja kaikki on niin pientä ja rupuista mutta näin kuvien välityksellä se avautuu ihan toisella lailla ja antaa toivoa että ehkä sitten joskus minullakin on taas kukkiva ja runsas pihapiiri.


Seuraavaksi lomatyöksi ajattelin vihdoin ottaa tämän se millaiseksi hän päätyy onkin sitten yllätys varmaankin jopa minulle.
Ajatuksia on ja fiiliksiä ihan toisenlaiseen tyyliin mutta ans kattoo kuinka akan käy.

Halikaa toisianne minä lähden suunnittelemaan ihanien tyttö-ystävien kanssa iltamia joista ei tule iloa ja naurua eikä kuplivaakaan puuttumaan se ei ole yllätys ei edes minulle eikä kai teillekkään. 

-Mirzi-

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Hissunkissun.....

Keväällä kun se hidastamisen tunne iski ihan huolella en kuitenkaan ajatellut että ihan näin paljon hidastelisin asioissa. 
Aivan järkyttävä saamattomuus paistaa täällä blogin puolella,muualla ei niinkään. 
Kesäkuu kuluu pikkuhiljaa eikä valmista tunnu tulevan mistään.
Matot odottaa pesijäänsä ja to do lista rastittajaansa.
Välillä iskee ketutus tekemättömistä asioista mutta kun listaa joka on siis päässäni selailen huomaan ettei mitään oikeasti tärkeää ole jäänyt tekemättä.
Kaikki olennainen on tehty ja se mikä om jäänyt tekemättä ei kenenkään maailmaa kaada.
Jaa että mitä olen saanut sitten muka aikaiseksi ?
 No kuten sanottua en paljoakaan.
Ainankaan noin niinkun fyysistä tai näkyvää mutta sitäkin enemmän henkistä kapasiteettiä on kasvatettu iloisten ystävien ja fiilistelyn pohjalta.
Naurun määrän perusteella olen kuolematon niin monta lisävuotta olen heidän kanssaan saanut . Kiitos siitä ihanaiset.

Paljon on mahtunut päiviin kasvun ihmeitä  tuolla pihalla. 
Ne kun on niin helppo sieltä tyhjästä pihasta huomata niin niitähän tulee ihmeteltyä sitten ihan urakalla.




On juhlistettu ystäviä ja eläimiä



Nämä herrat täyttivät toinen 5 ja toinen kunnioitettavat 16 vuotta päivän välein.

ja ystävien juhlat hmmmmm ovat ystävien juhlia joista ei julkisesti kuvia jaella ;)
mutta hauskaa oli kiitos asianosaisille vielä kerran.


Kun ikkunan pesu lähtee lapasesta niin se lähtee mutta minkäs teet... joskus käy näinkin että  koko ikkuna seinä menee uusiks. 
 Sattuuhan sitä....ja entäs se siivous ????


Hyrskynmyrskyhän siinäkin kävi....



Aitakin on maalattu ja raaputettu ja kun hommaa aloittelin ajattelin että nooh paar meeetriä sitä on ei sen enempää mutta hups .....joo o aikas monta metriä sitä sittenkin oli. Mutta onhan se nyt hiano.


Vinttilöytöjä ja pelastuksia.....


ja mökki iltoja.... pöntikseen tulet, viiniä, pihasaunaa, pikku purtavaa ja maailman parasta seuraa.
Minä ja mun lapaset.


ja yöttömän yön täysikuu.


Juhannus tulossa ja huomenissa suuntaan mökille johon loppu viikosta kerääntynee populaa kuka mistäkin ja juhannnus juhlat voi alkaa.

Halikaa siis toisianne.

-Mirzi-

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Urpo,urpompi urpoin.....

Tämän pienen elämäni varrella olen huomannut sellaisen asian ettei kaikkia ole siunattu niin sanotulla tekniikka päällä. 
Tiiättekö kun on niinkun matikkapää,lukupää niin on varmaankin myös ihmisiä joilla ns tekniikkapää.
Noh minulla sitä ei ole, äikässä olin 9 oppilas koulussa ja joskus 10,kin napsahti kun oikein jaksoin yrittää useimmiten en,mutta palataksemme tähän tekniikka hommeliin.
Tämä ymmärrys tai oikeammin sen puute ilmenee esim, television käytössä, en vaan ymmärrä niitä helkutin nappuloita siinä kapulassa ja nyt vasta hiukan aikaa sitten opin mistä saa sen listan tv ohjelmista näkyviin ja tuo tv meillä on ollut jo ainankin 5 vuotta tai ehkä kolme noh kuitenkin.
Tietokone on minulle toinen mysteeri, osaan käyttää sovelluksia ja ohjelmistoja aika laajastikkin mutta kun koneeseen tulee joku "vika" tai se pitäisi päivittää sisäinen blondini nousee esiin.
Monenmonituista kertaa töissäkin jos siivoja on sammuttanut näytön niin siinäpähän istun ja melkein itken kun koneessa on joku hemmetin vika taas kun ei näyttö mene päälle kun koneen käynnistää tai toisinpäin jos näyttö onkin päällä ei tule kuvaa vaikka kuinka naputan näytön on off nappulaa.
Digipoksi on kauhistus ei mene minun jakeluuni tai joku muu vastaava härpäke huhhuh.

Puhelin hohhoijaa.....

Tultiin pikkurintsessan kanssa siihen tilanteeseen antiikkisine kännyköittemme kanssa että oli pakko rohkaistua ja mennä puhelinkauppaan.
Järkevä ihminen ajattelee että siellähän on myyjä joka on sitä varten että se kertoo millaisen ja miten ja blaalaa....
Myönnän olevani vaikeahko tapaus...aiemmin olin kärppänä ostoksilla kun uusi malli ilmestyi ja se oli pakko saada maksoimitämaksoi,olenhan siis mestari myös tuhoamaan puhelimia varsinkin mutta kuitenkin sitten kun löysin suurimman rakkauteni puhelimien saralla en enään haikaillut uusien perään 7 vuotta se rakkaus kesti ja edelleen ostaisin huutaen ja kiljuen sen suuren rakkauteni jos sen vaan jostain vielä ehjänä löytäisin.
Kaksi yksilöä tämän 7 vuoden aikana ehdin läpikotaisin tuhota ja kun se viimeisinkin plumpsahti vessan pönttöön ei auttanut edes itku.
Kaapista kaivoin poikani antiikkia antiikkia phelimen ja (juu niin ostin siinä välissä kyllä yhden jonka hylkäsin 3 päivän päästä laatikkoon enkä varmasti ota sitä sieltä enään ikinä pois) selvähän se ei sillä tehnyt mitään, ei riitä muistit, ei riitä tuo ei riitä se ja se sammuilee itsekseen ja kaiutin rätisee en kuule puoliakaan mitä kanssa puhujani minulle sanoi ynmynm...
enkä edes kehdannut sitä laukustani yleisellä paikalla pois ottaa .joten vaihtoehdoksi jäi mennä kauppaan.
Onnekseni rintsessankin puhelin sanoi sopimuksensa irti ja pääsin vähän niinkun siivellä tutustumaan malleihin.
Rintsessan puhelin asiat sujui vallan mallikkaasti malli vain vaihtui kaupassa toiseen kun mitä  kotona netistä oltiin katsottu mutta niin noh joskus käy niinkin...

Minun kohdallani se onkin sitten ihan eri juttu...
Olin jo netistä stalkannut mitä haluaisin ja reippaana tyttönä liikkeessä sitten sanoin mitä haluan ja mitä tekee myyjä ?
sanoo ettei sitä enään ole,eikä tule, eikä tilata. 
Olimmehan osuuskaupan yläkerrassa mutta silti.
Vanha malli ei saa enään tilattua eikä yhtäkään ole enään varastossa. jaahans armas poikani osti sellaisen tammikuussa uutuutena ja se kikkurapää sanoo mulle että se on jo ikäloppu.
Mitä teen ? minä sanon että jaahans selvä sitten en osta puhelinta kun en tiedä mitä haluan.
Kikkurapää alkoi esitellä muita vastaavia ja puhua hepreaa johon nostin käteni ja sanoin juu ei kinosta heippa ja soitellaan savumerkeillä. 
Kassan kautta kottiin ja heippa.
Kotona tutustuin jälleen kerran eri vaihtoehtoihin ja löysinkin itseäni miellyttävän ja eikun seuraavana aamuna kauppaan takaisin ja mitä jumalauta!!!!.

Sitäkään ei saa, valmistajalla toimitus vaikeuksia...

Taas olin kun pölkkyukko ja pihalla kun lumiukko mitäsmäänyt teen mietin...
Tämäkin avulias myyjä alkoi puhumaan mulle hepreaa ja esittelemään malleja jotka keittävät aamukahvin, siivoavat kodin, nukuttavat lapset ja korvaavat avioliiton, siltä minusta ainankin tuntui kun kuntelin mitä kaikkea niillä voi tehdä...
aikas tylysti keskeytin ja sanoin että juu älä kerro enempää EI KIINNOSTA mää haluan puhelimen ja nyt ja heti mielummin jo eilen.
 KIITOS.

No millaisen puhelimen pikku rouva haluaa ? kysyy herra 20 v märkäkorva ja voi kiesus että voi kilahtaa tuo pikku rouva niskan mutkaan ikävästi.
Sanoin tiukasti että anna sellainen mikä on kaikista lähinnä sitä mallia mitä tulin hakemaankin ja sillä siisti.
Niin noh tässä ois tälläinen missä on mikroprosessoripaskanjauhantapiiri sama ja joku käyttöjärjestelmähippejämetsässä parempi ja blaablaa...

Johon tuumasin että onko se puhelin ? 
voiko sillä soittaa ja voiko siihen vastata ? 
voiko sillä mennä nettiin ja käyttää instaa ?
Voiko siihen ladata watsapin ja voiko sillä kirjoittaa teksti viestin ?
Myyjä vastasi että on ja voi.
 Kiitos ja kassan kautta hei vaan.....

Nyt minä pikku rouva Urpoista urpon istun ja opettelen enkä varmasti jumalauta nuku ennenkö tuo hippejämetsässäkäyttöjärjestelmäydinpaskapommiprosessori on minlle läpikotaisin tuttu.
ja toivon että seuraavalla kerralla kun joudun puhelin kauppaan menemään saan sen delegoitua jollekkin jolla on  hermot ja ymmärrys kohdillaan.

Kiitos ja hyvää yötä.
Halikaa toisianne.
 -Mirzi-