keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Bloggari Turnee vol.2

Kantriinan jälkeen jatkoimme takaisin katua ylöspäin korttelin yläkulmaan 


Sielläkin tämä hiukan rämältä vaikuttava ryhmä otettiin lämpimästi vastaan ja kuulimme jopa tarinan putiikin synnystä sekä muutenkin jutustellen siirryimme katsastelemaan putiikin tarjontaa.

Putiikki vaikutti joka naisen unelma paikalta. 
Löytyy laadukasta vaatetta ihan joka makuun sekä pientä ja hiukan isompaakin sisustelu tavaraa.



Jotenkin tämä paikka on mennyt minulta ohi enkä koskaan ole tullut poikenneeksi mutta nyt voin todeta että tämä ei jäänyt viimeiseksi kerrakseni tässäkään putiikissa.
 Minua itseäni ilahdutti erityisesti .....






Pitsihelmaiset topit, hitiksi keskuudessamme noussut poro paita sekä tähti pipot ja paidat sekä muu tähti sisustustavara ja tekstiili.

Nämä jouduin valitettavasti jättämään odottelemaan itseäni.

Putiikki toimii jälleenmyyjänä Saint Tropez vaatteille ja saimmekin valita lahjana paidan josta ilmiselvästi muotoutui selkeä tiimipaita.



Seuraavaksi oli kaffepaussin paikka. 
Annukka kun ei saanut makkaraansa ja muutenkin alkoi olla huiko olo jo minullakin niin tässä vaiheessa oli hyvä pysähtyä ja sulattella kaikkea näkemäänsä.

Sokkarilta suunnistimmekin sitten Hämeenkadun toiselle puolelle 
Empä sielläkään hetkeen ollut poikennut mutta sielläkin meidät tervetulleeksi toivotettiin iloisin ilmein.




Taattua ihanaa indiskaa koko puoti pullollaan.
Väriä väriä ja väriä.
Ihanan yltäkylläistä ja täyteläisen oloista.



Omiksi suosikeiksini valikoitui tuo pelti tarjotin,nuo yllä olevat harmaa valkoiset isot mukit sekä nuo syvän turkoosit kipot yläkuvassa.
Joulupukki joulupukki listani senkun vaan 
kasvaa.

Indiskasta suhautimme apostolin kyydillä kosken toiselle puolelle Koskikeskuksen kupeeseen puotiin nimeltä....


Huokailu jatkuu aina vaan.....





Taattua disainia ihan jokaiseen makuun.
Ja taas ne minun suosikkini...




Siinäpä ne kaikessa ihanuudessaan.
Ukkopaha kuvia selatessaan tokaisi tuon käden sopivan makkarin oveen ettei aina tarvis itte houkutella vaan voisi sanoa käden houkuttelevan vaimoa peremmälle.
 Käsi kyllä vei minultakin enemmän kuin pikkusormen. 
Nuo kattolamputkin näkisin niin roikkuvan omassa katossani.

Netti tekee tepposiaan ja tablen akkukin huutelee joten vieläkin jätetään jotain seuraavaan kertaan. 
On tämä ollut niin täyteläinen ja kattava reissu etten sitä yhdellä jos kolmellakaan postauksella saa kattavasti tuotua julki.
Palataan siis astialle pikimmiten.

Sii juu taas....

♥♥♥♥♥♥♥♥♥












tiistai 30. syyskuuta 2014

Bloggaajien syys turnee 2014. Vol 1.

Oli synkkä ja myrskyinen yö.......
Eiku .... 
Kirjoitan teille nyt ensimmäistä kertaa....
Eiku hei oikeesti......
EI tuu mitään. 
Tytsit on asettanut riman niin korkealle etten tiedä saanko mitään ulos, tai ainakaan mitään julkaisu kelpoista.
Kokeillaan kuitenkin.

Ihana Pepi päätti järkätä meille maalaisille upean päivän,jonka aikana pääsisimme tutustumaan Tamperelaisten sisustuspuotien tarjontaan ja viettämään hauskaa päivää shoppaillen.
Mukaan lähtivät 
- Voikukkapellon Ihana Netta,
- Bikken pilttuun Seireenien seireeni Bikke,
-  Valkoisen lumoissa Mervi  (omien sanojensa mukaan) veren imijänäkin tunnettu.
 Kotomon - superjalismutsi Taina,
- Kotonasi blogin perus Forssalainen Annukka
sekä tietenkin
kaiken ihanan alku ja juuri , Huushollin  Pepi.
Ja palloilin siellä tietenkin minäkin....
Rehvattiin melkein isoimman kirkon kupeessa melkein kellon alla jota kukaan ei kuitenkaan tiennyt olemassa olevankaan ja siitä lähdimme tallaamaan puotiin nimeltä
 Live With me.
Voi tsiisus ihan mun taivas....
Kylttiä,kirjainta,ruostetta,vanhaa,uutta.....





Minun henk.koht suosikikseni valikoitui ehkäpä tämä...


tai yllätysyllätys tämä.





Pepin blogissa on arvonta liittyen tähän puotiin ja netistä saa alennusta kaikesta paitsi julisteista ja kanvas tauluista koodilla syysbloggaajat joten kipin kapin ostoksille ja arvontaan osallistumaan.

 Muistaakseni seinän takaa no ei ihan mutta kivenheitto alamäkeen oli seuraava puoti
Domdom.


Nämä lamput oli ihan huikeat ja niin voisin nähdä nuo Hintriikan päällä killumassa.



Tämän eväspussukan kotiutin.





Huokaus karkasi ovella sielläkin suustani ja tiesin heti minne palaan pukkiostoksille. 
Tännekkin kuten kaikkiin käymiimme puoteihin on palattava ja pian.
Ihan eri tyyliä kuin minä mutta joo o sieltäkin olisin kotiuttanut yhtä ja toista,
sekä omaani että jonkun muunkin ( vinkvink) kotiin.
Niin kaunista,niin selkeää ja jotenkin "vahvaa" tyyliä.

Sieltä jatkoimme katua alaspäin kohti laukontoria ja
Kantriinaa


Sieltä ehdottomaksi suosikikseni nousi nuo mustat pallovalot sekä 
harmaa pitkäkarvainen talja.










Ovella mykistyin enkä tiennyt pääsikö suustani enään edes huokausta.
Vaikken RM faniksi tunnustaudukkaan oli
minulla itsessäni pitelemistä etten olisi ollut kuin maalaistyttö karkkikaupassa isolla kirkolla.
Puoti oli pullollaan ihan kaikkea hypisteltävää,huokailtavaa,tuijoteltavaa ja
julmettoman ihanaa tavaraa.
Siis paljon muutakin kuin Rivieraa .....



Olisin voinut tuijotella ja hypistellä tunti tolkulla mutta pakkohan sieltä oli poistua kun Annukalla oli makkaran nälkä.
 Matkan oli jatkuttava jos matkanjohtaja kerran oli reitin ja aikataulun suunnitellut valmiiksi.
Ei auttanut itku markkinoilla vaikka torilla sellaistakin oli havaittavissa.
Ja vaikka kuinka olisi tuijotuttanut hypistelyttänyt ujoa ja hiljaista maalaistyttöä.

Matka siis jatkui eteenpäin eikä Annukkakaan makkaraansa saanut,
 mutta me kaikki saimme kokea jotain hienoa ja ihanaa vielä paljon paljon.
Josta on pakko kertoa huomenna lisää.
Koneet on tiltannut yhdellä jos toisella reissu postausta tehdessä joten ei auta liikaa makiaa mahan täydeltä annostella minunkaan eli huomenna lisää.

Sii juu siis....

♥♥♥♥♥♥



Pst. Postaus sisältää mainostamista.   =)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Hulinaa ja .....

..... huisketta luvassa tälle viikonlopulle että hitaampaa hirvittää jo.

Kotiuduin hetki sitten isompien tyttöjeni kotiutus reissulta ja matkalla mietiskelin heidän elämän kiemuroita.
 Hiukan ehkä silmä kulma kostuikin,koska niinhän se on että omilleen tai omiksi ottaneilleen ei koskaan haluaisi tapahtuvan mitään pahaa vaan toivoisi heidän saavan tallata menemään onnellisina ja iloisina. 
Ei sekään juttu mene kuin elokuvissa, joskus se maailma potkii persiille ja lujaa enkä aina voi olla kulkemassa edellä ja silottamassa tietä.

Joskus kai niiden omienkin siipien on annettava lentää,tai edes harjoitella lentämistä.

♥♥♥♥♥♥

Huomenna olisi huippupäivä tulossa ja iloisena odotan koko syksyn kantavaa piristysruisketta huomisesta päivästä.
 Luvassa on siis 8 bloggaaja naikkosen sisustuskauppa kierros tampereella. Veikkaan että aika hulvatonta on tulossa,ryhmä ainakin on ihan huippu.

Sunnuntaina onkin sitten synttäreitä ja vaikka mitä muutakin meininkiä....

Ei siis tullut tästäkään viikonlopusta letkeää sohvailu viikonloppua.

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥




Herra karvaiset taitaa silti kyllä pötköttää päiväunillaan
 vaikka Äitee hummailis kuinka ......

♥♥♥♥

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pakko hehkuttaa.....

Vaikkei ny just hehkututakkaan. 
Puhelin keskustelun perusteella saattaisi olla tarjolla 120-150 vuotta vanhaa hirttä talon muotoon asetettuna.
Kaikki on vielä auki kun köyhän lompakkokin.
Unelmat sai kuitenkin siipiensä alle hiukan ilmaa.
Kaikki saattaa mennä vielä persiillen ja mikäli minun karmaani on luottaminen niin siinä tulee käymään ,
mutta just nyt pienikin toivon tai unelman kipinä helpottaa toivotonta oloa.

En ole uskaltanut kuin salaa haaveilla,en ole edes ääneen puhunut asiasta hiukan vaan kuiskutellut.

Joulu sellaisessa talossa olisi ihana,kevätkin olisi ,kesästä puhumattakaan. 

Ehkäpä ehkäpä.......
 Ehkäpä on parempi kuin ehdoton ei, se jättää toivon kipinän.


Tokmannin kympin serkut on aika herkut. 

Lauantaita odotellessa ja  jos sillä reissulla en piristy, olen valmis hautaan. 
Luvassa paljon ihania naisia, shoppailu kierrosta,hyvää ellei jopa huippu ruokaa,naurua,pulputusta ehkä jopa skumpan pulputusta......
Ja mitä vielä....
 Siihen palaamme ensi viikolla.

Sii juu 

♥♥♥♥♥♥♥♥♥