......... jään hakkaamisesta päästyäni joka muuten oli äärettömän terapeuttista ja tehokasta sekä sen jään hukkaamiseen, vatsalihaksille että mielenterveydelle pääsin levittelemään lunta ja lunta ja sitä saa*****n lunta jota riittää ihan tarpeeksi vieläkin. Ylläreitä löytyi, olin meinaan unohtanu että männä syssynä istutin ruusupenkkiin sipaleita.... ja siellä niitä oli huijaamatta metrisen hangen alta pilkisti 15 cm sipalin päitä. Hah kuviakin oli pakko ottaa mutta en saa niitä nyt laitettua kun Blogger on ... no niin blogger. Rintsessa kyseisen lumikasan päältä vielä viikko sitten veteli stiigalla alas ja hihku jippiitä. Perjantaina meni hermo sitten siihen kasaan ja aloin levittelemään sitä ja tein tuon yllämainitun löydön. Oleskelupihan toisella puolella tulppaanit nostaa päätään myös, välissä 4 metrin kaistale lunta ja jäätä ja taas on on kukkapenkki mistä nouseekin sitten jo vaikka mitä. Jaa että miten niin omituinen piha.Niin ja tää on se etelän puoli. Pohjoista en halua käydä ees kattomassa sinne ei metrinen hanki riitä taitaa olla kolmatta meetriä. Haravoinkin jo takapihan tai sivupihan mikä lie, muualta on vielä niin märkää ettei paree mennä haravan kanssa hilluun kun kanoottia tarttis. Kuistilla liljat makaa hiljaa, ei nypyn nyppyä näy paitti siinä yhessä joka oli jo valmiiks alullaan, mutta 2 daaliaa on nostanu vartensa jo ylös ja pioni se on jo 20 cm korkeella. Siis wau. Paikkaa pionille en oo viel keksiny mutta eiköös täältä yli hehtaarilta jostakin joku kolo löytyne.Aivan huippis ilmat ollu ja torppa huutaa imuria sisältä mutta huomenna sataa.. silloin reikä seinässä laulaa ja karvat saa kyytiä. Ainankin yritän toimia niin. Grillikodasta tuli sitten kesähuone, grilli läks ulkoruokintaan ja kota sai sisäänsä pöydän ja tuolit ja verhot ja kyntteli juttuja ja Pepin härpäkkeen kattoonsa, mattoo lattiaan ja muuta tilpehööriäkin sinne tiensä löysi. Ukkopaha uhkas vetää laminaatin lattiaan kun sitä kuulemma on jossain piilossa, (etten tuhlaa turhuuteen) ja eipä kai tuo hassumpi idea ois, hiukan hölmö mutta ei hassumpi. Ne on kaks eri asiaa. Ainankin mun miälestä. Laminaattia on kuulemma jossain meillä sen verran että vaikka joka kevät vetäis uudet niin muutaman vuoden pärjäis ja nyt mua hämää, missä voi olla sellanen määrä laminaattia jemmassa.... hmm.... tarvii varppina aloittaa uhkaus lahjonta kiristys ja onkia se jemma tietooni. Koska THE IDEA joka muhii nystyrässä syntyi sanoista laminaatti jota on paljon.... Ehkä sitä sitten jäis siihen lattiaankin ainankin 2. vaihtokerraks.
Taas kävi niin kuinka joka kevät että ruoka putos pois mun mieliteko listalta, eli lopetin syömisen, ei ehdi ei kerkee ei maistu. Kun on viikon syömättä ja elää parilla leivällä päivä ja miljoonalla kuppia kahvia niin alkaa kummasti huippaamaan ja heikottaan kun kuitenkin liikkuu aamusta iltamyöhään. Tänään sitten otin vanhat konstit käyttöön ja soitin mammalle ja pyysin lihasoppaa lounaaksi ja sainkin. Ja hiphei elämä voittaa taas. oon kyllä joka päivä laittanu ruuan ja on meillä kaikki muut syöny, minä en mutta taas mennään näin hetki. Mamman pöperöt aina nostaa miut ojasta allikkoon ja taas jaksaa viikon. Ai miten niin neuroottista , ehkä mutta näin on menny jo monta vuotta... aika ajoin lopetan syömisen ja mamman pöperöt sen sitten aina katkaisee, eli menen äiteelle katkaisuun =). Ei sitä kyllä missään näy että saatan olla kuukaudenkin tälläsellä "paastoruokavaliolla" mutta ei kai sen oo tarkoituskaan, eli ei tällä menoa laihdu joten ei kandee kokeilla. EI TOIMI.Tää ampasee ulos takas ja koitellaan huomenna niit kuvejä josko tää ihanainen lokkerikin vörkkis. Sii juu.....
PS; Naapurin pihassa on jo sinivuokkoja =). Ja meillä tota saa******n lunta.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Jään hakkaaja
Hakkaan jäätä, terassilta, pihasta, poluilta ja tieltä ja vielä vähä mettästäkin. Hakkaan ja hakkaan ja hakkaan ehkä hiukan kiroon ääneen. Eihän mua kai kukaan kuule, ja jos kuuleekin entäs sitten. Hakkaamisen jälkeen siirryn tamppaamaan pihaa, eestaas ja taasees tamppaan ja ramppaan. Nurtsi litisee ja lötisee lantapiikkareitten alla ja polkuja muodostuu. Kun kyllästyn ramppaamaan, hakkaan jäätä. Siinäpä ne miun hommat tällä erää. Eniten kaikista v*****aa toi jää ja lumi. Kun alkaa sataa kurkkaan varovasti ulos onko se saata**n lunta vai vettä. Jos se on vettä mieli tekisi riisua, juosta pihalle ja tanssia. Jätän tanssimatta tai ainankin riisumatta. Koirakin prkl on alkanut karkailemaan, tänään kaks ja pual tuntia juoksin sen perässä ympäri ämpäri enkä saanu kiinni, nyt se kissanvihaajan talo tuos kilsan päässä on varppina myös koiranvihaajan talo. Se ei kai kauheesti lohduta huurella ihmisille ettei se pahaa tee, se on vaan "vähän" iso ja villi muttei purematta ainankaan oo viel ketään nielly. Mieli teki jättää se sinne rekan yliajettavaks ja todeta hups keikkaa näin kävi. Kun sen sain vihdoin lähietäisyydelle niin tunnin maasutin lihapullilla mutta ei , hää juoksee naapurin ponien kanssa kilpaa aitausta ympäri ja yrittää toista jopa ehkä hiukan astuakkin. VOI PERSEENSUTI. Sitten kun oli tunti riekuttu tultiin kiltisti vierelle ja istuttiin, tuijotettiin silmiin ja annettiin vähän tassuakin että saatais lihapullaa. Joo hiphei. Nyt se makaa suihkun raikkaana keskellä eteisen lattiaa seljällään ja nukkuu. Tairampa mennä viereen. Josko määkin saisin lihapullaa....... Enovei terassilla lirisee siellä jään alla siis... ehkä kuitenkin meen hakkaan sitä jäätä vielä kun en tuota koiraakaan tohdi vaikka mieli tekis.Niskatkin jo siis toimii taas. Hermorata hierontaa ja naksauttajaa se vaati mutta taas kiertää veri.
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Ärsyttävä akka.....
........... meinasimpa kirjuuttaa että ämmä mutten sitten laittanukkaan tuonne otsikkoon asti ainankaan.
Täällä tauti talttumassa ja juuri sain puskaraation välityksellä tiedon että viimeinenkin pönthiitinen on taipumassa tautiin. Siis nuorimmainen valittelee kurkkuaan ja aivastelee. Ei tullut sitten niin minkäänlaisena yllätyksenä. Pääasia että ite oon jo koivillani josko horjuvilla mutta koivillani kuitenkin joten saapi tauti kaataa viimeisenkin mohikaanin jos niikseen on. Vielä toissa tai oikeastaan eilenkään en olisi suin surminkaan kyenny piskuista rintsessaa hoitamaan. Mutta siis asiaan eli siihen miks luulisin olevani ärsyttävä ämmä tai no akka ainankin. Meillä joudaan aina teetä iltapalalla ja 4 6,sta on oikein orientoitunut kyseiseen piristykkeeseen. Ostan usein erikois teitä (kirjuutetaaks se muka noin ? ) No enovei siis ostan aina eri makuisia teepusseja usein sellasia monipakkauksia missä on montaa eri makua. Pussit puran pakkauksista tähän.............
Ja jokainen sitten aina valkkaa sieltä sen mitä milloinkin haluaa juoda. Noo ostin sitten sellaisen kuin teetaivas paketin varmaankin noin miljoonannnen kerran kuuluu siis suosikkeihin. Nuorin poikani haluaa aina juoda sitä viisasten teetä liekö syynä jonkinmoinen luulo sen auttavuudesta, tiiä sitä mutta kuitenkin se on hänen lempiteensä. Nooh iltapalalla istuessamme poika avasi pussin ja sielläpäs olikin karibian aurinko teetä sisällä. Ihmetys oli suuri avasin sitten 3 viisasten tee pussia lisää ja niissä kaikissa oli karibian aurinko teetä sisällä. Melkein tuli pieneltä itku, mutta säästin pussit ja pistin postia kyseisen firman asiakaspalveluun seuraavana päivänä ja erittäin ystävällinen naisimmeinen sieltä vast
asi ja pyysi laittamaan pussit postiin. No minäpä laitoin. Muutaman päivän odoteltuamme sain paluupostissa ison pahvisen kirjekuoren jossa oli 20 pussukkaa kyseisen firman eri teelaatuja. Mikä oli suurin yllätys siellä oli myös muumi tee pusseja. Ihanaa ihanaa ihanaa. En ollut ikinä nähnyt missään moisia ja käymässäni osuuskaupassa joka on aikas suuri ei ole ollut kyseistä tee pakettia. Hah Paikalliselta tokmannilta sitten löysin ja hamstrasin niitä heti kaks pakettia ja uusi ihastus tee rintamall on löytynyt myös poitsulle. Se miksi koin olevani ärsyttävä ämmä johtui siitä että kiukustuin ja laitoin sitä postia sinne. Joskus päivittäistavara kaupan alalla muutaman (ikisuuden) vuoden toimineena voin sanoo että valittavista ämmistä tai edes akoista ei tykätä mutta kyseisestä tee firmasta sain mitä parasta palvelua, täydet psiteet sinne vaikka olinkin ärtsyämmä. Tämä postaus piti kirjoittamani jo aikoja sitten mutta nyt kun ei muuta asiaa "tuonelan rajalta" oo niin kirjuutin sen nyt sitten. Joskus kannattaa olla ruikku ja rutkuttaa ja reklamoida, sillon voi löytää uusia ihania juttuja.

![]() |
| Lumisateen ( prkl ) keskellä ei kai voi kun haaveilla tälläsistä. Haluisin olla samanlainen karkulainen lämpimässä kivikossa auringon paisteessa. |
torstai 4. huhtikuuta 2013
Mää oon niin vallan mykistynynnä ny.....
Mää sain meinaan nääs tällätteen jutun..............................
Voi hitsinpimpula kun mää oon ny niin myksistyny.Hih ihanaa kiitos. Sain sen täältä http://sulaasuklaatakaatuneitakahveja.blogspot.fi/. Aivan mahtis tyyppi aivan mahtis blogissaan tuunaa ja tuumaa kaikkee hianoo.
Tälläsillä ohjeilla sit niinku pitäis edetä ;
Tunnustuksen ohjeet ovat seuraavanlaiset: Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme siis uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.
Jaahans sitten niinku arpomaan. Hah tää jatkuu samalla fontilla näköjään kun uo kopsattu teksti, Makaan sohvalla läppäri vattan päällä ja korjaan joka toisen sanan kun en nää mitä kirjuuttelen mutta siis asiaan.Mää tahron jakaa tän ainankin näille;
Rouva kaaoksen kesyttäjälle ;http://kaaoksenkesyttaja.blogspot.fi/
Mehtäläiselle :http://mehtapirtti.blogspot.fi/
Hannelelle kotikirppuseen ;http://askareitakotosalla.blogspot.fi/
Tosi upean etunimen omaavalle ihmiselle ;http://prinsessajuttu.blogspot.fi/
ja kipsukalle joka tekee ihan mitä vaan ; http://kipanpaja.blogspot.fi/
Tää oli oikeesti kauhian vaikiaa kun mää luen vaan hurjan hyvejä blogeja, emmää niinku osaa niist valita mutta noi ny saa olla tossa tollain. Tiiätteks mulla on kuumetta 38 ja rapiat ja koko päivän oon niistäny ja vaan niinku niistäny enkä mää ymmärrä mistä tätä räkää aina vaan riittää. Buranaa nassuun ja unta kuulaan, saunassa jo kävinkin laulamassa että; jossei sauna ja viina ja terva ja hauta auta pilkkomaan pimeää.........
Mää kun oon niin hyvä sanottaan näit biisejä uusiks............
Kuten esim; on mulla vehkeet hevosen daadirlandirlandaa tai karvainen nainen mä oon.......

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)