sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Talvi

Se tuli ja meni ja kait koittaa tulla takaisinkin.
Aika juoksee mutta minä en saa siitä kiinni ja enkä tiedä olisko niin välikskään. 
Pääasia kai että kuluu.
Miten sitä aina uppoutuukin unelmiinsa että kun tämä p***a aikakausi on taputeltu alkaa uusi ehompi ja onnellisempi elämä.
Ensi vuonna ensi kesänä ensi viikolla.....
Niin ?
Mitä sitten muka tapahtuu ? 
Alkaa hokkuspokkus uusi kivempi ,onnellisepi,laihempi jotenkin muuten parempi aika,kö?
Ehei ystävät rakkaat ei se niin ole kyllähän se onnellisuus lähtee korvien välistä,
 mutta mitäs jos sekin väli on täynnä sitä ihtiänsä?
Vaikka kuinka tässä olen yrittänyt karsia kaikkea epämiellyttävää ja taakoiksi kasautunutta shittiä ympäriltäni pois, se piru on oppinut lisääntymään salakavalasti.
Hetken onnellisuuden ja iloisuuden jälkeen osaan jo odottaa sitä turhankin tutuksi tullutta peruutus ääntä.
TUUT TUUT TUUT 
ja taas koko lastillinen on niskassa.
Noh ainankin realistiksi olen oppinut.
Enkä enään siedä valittavia ja ruikuttavia ihmisiä lähelläni.
Karsin piiriäni aika rankalla kädellä ja kaikki he joiden lähellä ahdistun tai tunnen olevani jotenkin huonompi,rumempi,lihavampi,onnettomampi blaablaa saavat jäädä.
En kaipaa enään yhtään arvostelijaa,en kyselijää, en ihmisiä joiden päämäärä on vain ja ainoastaan oman arvonsa pönkitys muiden kustannuksella.
Jos en kelpaa sellaisena kuin olen en kaipaa heitä lähelleni.
Kuinkas kävikään ? 
Hetken myönnän olleeni aika yksin  ja jo mietinkin että jaahans mentiinköös liian pitkälle mutta ei sieltä ne vanhat OIKEAT ystävät nostivat päätään ja huomasin että osaan nauraa vielä.
Osaan iloita ja nauttiakkin vielä.
Luulin jo että viime vuosi oli kaikista kauhein ja raastavin mutta ei tämä nyt jo loppupuolellaan oleva on ollut sitä myös josko eri tavalla.
Tämän vuoden alku on vienyt niin paljon rakkaita ihmisiä pois ja lyönyt vielä takaraivoonkin mennessään etten kuuna päivänä olisi uskonut että vielä jossain olisi minulle lisää shittiä jollain annettavana mutta kyllä sitä riittää ihan tämänkin vuoden loppuun asti.

Ateistinä olen jopa tähtitaivaalle tuijotellut ja kysynyt mitä niin pahaa olen matkallani tehnyt että tämän kaiken olen ansainnut ?
Vastausta en ole vielä saanut.
Ehkäpä sekin sieltä aikanaan.

Taidan olla jälleen kerran risteyksessä enkä oikein tiedä mihin suuntaan ja millä kokoonpanolla etenisin.
Mennäkkö tuonne vai tänne ?
Ottaakko riski ja ehkä kaatua vai jatkaakko tuttua möykkyistä tietä.
Näinä loputtoman pitkinä sairaslomalaisen päivinä kun on kerinnyt miettiä yhtä ja toista vaihtoehtoa niin mikään niistä ei tunnu hyvältä tai sitten ne kaikki ovat huippu ideoita riippuen kait nukuttujen tuntien määrästä.
Se on ainoa selvä että johonkin suuntaan tästä nyt kompassi passataan ja sinne mennään minne neula näyttää kontaten tai tanssien.
Jaa miksikö  kirjoitan tästä ?
Olen kait sen teille velkaa pitkähkön tauon ja diipadaapa postausten takia.
Inhoan postauksia joissa on liirumlaarumia ja diipadaapaa kun selkeästi rivien välistä lukee että kaikki on vain teatteria, siksi olen ollut pääsääntöisesti hiljaa.

Joulu tulee ja talvi siitä ei pääse mihinkään, minun jouluni on taas tänäkin vuonna hiukan erilainen kun yleensä, syyn siihen kerron asioiden varmistuttua.
Joulu se on joka tapauksessa ja se talvikin sais tulla edes lunta saisi sataa loppuisi tämä pimeys ja loskaisuus.
Siihen asti ei kai voi kun nauttia niistä olemassa olevista asioista.




Tuoksuista....


Hulluista ystäväpäivistä


Omien kätösten töistä ja 


Hyvästä ruuasta huippis ihmisten seurassa, niiden tärkeimpien.


Halikaa toisianne lujasti.

-Mirzi-