maanantai 12. joulukuuta 2016

Joko joko joko se on ?????

No mikä ?
No se jota viikko sitten en edes halunnut kuulla.
Jos joku siitä puhui sanoin ettei sitä ole eikä tule.
Tajusin kuitenkin että en saa enkä voi olla niin itsekäs että kiellän lapsiltani ilon ja odotuksen vaikka oma mieli olisi kuinka maassa ja vaikka kuinka joku orpopiru onttokolossaan huutaisi ja kiroisi maailmani epäreiluutta. 
En vaan voi ajatella sitä että he muistaisivat tämän joulun paskinpana ikinä, ihan vaan siksi
 koska äidillä on paha mieli ja
 koska äiti vaan jaksa nyt olla iloinen oma itsensä.
Päätin ottaa härkää sarvista tai pukkia parrasta ihan kuinka vaan ja mietin miten saisin sen JOULU mielen palautumaan.
Mietin mistä minun jouluni on aina tehty.
- tuoksuista.
Kukkasista,pipareista,laatikoiden paistamisesta,takkatulen paukkeesta ja joulukakkujen aromeista.
- lauluista.
Radion laitan päälle ja etsin sen kliseisimmän joululaulu kanavan ja huomaan hoilottavani hymyssä suin kuinka joulupukki suukon sai.
- tunnelmasta.
Hiljaisuudesta ja kynttilän valosta,glögi muki kädessä sohvalla vilttiin kääriytyneenä kun kaikki muut jo nukkuvat.
Kissakin siihen tupsahtaa ja tuhahtaen kellahtaa polvieni mutkaan tuhisemaan.
-koristeista.
11 laatikkoa vajeni kesällä 7 ja niitä penkoessa löytyi monta nauruun asti huvittavaa koristetta. kaikki yhtä rakkaita kuin tekijänsäkkin.

En tiedä ensi vuodesta, en edes ensi kuukaudesta kukapa niistä tietäisi etukäteen eikä niitä kai kannata surrakkaan. On vain pakko elää hetkessä ja nauttia niistä pienistä asioista niin kauan kun niitä on.

Tänään.....
Puhallan sammuksiin kynttilät, viikkaan viltit sohvan käsinojalle,käväsempä vielä ulkona tarkistamassa sammutinko jo lyhdytkin.
 Komennan kissan sisälle kanssani ja huomaan hymyileväni yksinäni täällä jo pimentyneessä kodissani.
Päätän että minun jouluni on rakennettu tänä vuonna ystävistä, perheestä, kauniista sanoista ja ajatuksista,läheisyydestä ja lämmöstä. 
Tuoksuista,tunnelmista ja lasten ilosta.

Tahtoisin uskoa niin että kun painan silmäni kiinni ja yritän oikein kovasti kuunnella voin kuulla jostain pientä helinää. 
Tonttujalkojen pieniä narinoita pakkaslumen päällä.
Kuiskintaa ja hihitystä.
Ja jos oikein tarkkaan katsoisin näkisinkö pieniä nenän jälkiä ikkunassa, ulkopuolella.
Jos oikein kovasti tahtoisin voisinko muistaa asioista tärkeimmän.
Ei se ole se hössötys,
ei upein kattaus joulupöydässä.
Ei se ole sitä miltä kaikki näyttää, hyvältä.
Se on pienen vanhan ja väsyneen kissan kurnutus polvi mutkassa.
Koiran nenäpusu poskella.
Pienen käden sipaisu, pusu poskelle ja se kun kuulen sanat ; ihanaa äiti olla tässä sun kaikussa.
Se on se tunnelma se ilo ja se rakkaus kun saan vielä tämänkin joulun olla tässä kaikkien rakkaitteni kanssa. 
Onni on tänään,huomenna, ensi viikolla ja ihan joka päivä.
Tässä minun käteni ulottuvilla.





Sitä kaikkea se on.
Minun jouluni.

-Mirzi-

pst.....se tulee ihan kohta.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3 ihastuin kommenteista ja puumerkeistänne, kiitos niistä <3