sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Letkeää sunnuntaita

Hirmu raskas viikko takana. 
Kolmas antibioottikuuri alkoi maanantaina kun ei vaan kuppa kaadu.
Kuuri kuulemma tappaa talossa ja puutarhassa kaiken ylimääräisen ja siltä se on tuntunutkin.
Kuppaa poskionteloissa se vaan ei tunnu tappavan.
Seuraava operaatio on kuulemma röörien rassaus ja huuhtelu johon en kauhean mielelläni suostu.

Viikkoon on kuulunu hurjan pitkiä työpäiviä tai noh ihan normimittaisia ne ovat olleet mutta jotenkin yltiöpäisen raskaita.
Liekö syynä tuo hevoskuuri kun on voimat vaan ihan sippi.
Torstaina sain puhelun aamuvuorosta kotiin ajellessani että mies oli hakenut rintsessan koulusta ja vienyt kotiin äärimmäisen huonovointisena ja sieltähän piskuisen löysinkin sohvalta makoilemasta ämpäri vieressään.
Siinä vaiheessa ei itselläni vielä tuntunut miltään mitä nyt järkky nälkä kiersi mahaa koska reippaana tyttönä olin unohtanut eväät kotiin ja koko työpäivän olin vetänyt kahvilla läpi.
Rintsessan hoivaamisen ohessa söin hiukan jotain ja pötkähdin viereen sohvalle ottaakseni pienet varttiset.
Varttiset venähtikin puolitoista tuntisiksi ja kun siitä nousin oli minun vuoroni juosta vessaan.
Hiphei.
Koko ilta ja puolet yöstäkin sitten vierähti niissä tunnelmissa. 
Rinsessa lopetteli aikaisemmin kun minä mutta loppuviimeksi en minäkään montaa tuntia kärvistellyt.
Tuon jälkeen tuntui ettei jaksa enään edes hengittää niin voimattomaksi se kropan veti.
Yöllä mietin että onneksi perjantaina on iltavuoro.
Aamulla masilma näytti jo hitusen kirkkaammalta ja pari tuntia siinä hereillä oltuani päätin ottaa vielä pikkupäikkärit jotka päätyivätkin melkein katastrooppiin.
Heräsin puoli tuntia ennenkun piti olla jo töissä ja tietenkin tukka ja naama laittamatta ja vaatteetkin pukematta.
Hippasen kiirus iski mutta selvisin kuin selvisinkin vain hiukan myöhästyneenä.
Kiirusta piti perjantai iltakin töissä ja siihen perään itsensä loppuunkuluttamisvuoro lauantai aamu, ei ollut herkkua ei.
Ehdin vuorojen välissä olla kotona 7 tuntia ja siihen väliin olisi pitänyt mahduttaa se kunnon yöunikin.
Arvaattekos jos sanon että uni maistui illalla jo aikaisin ja pitkälle tähänkin aamuun sitä riitti.
Tälläistä tämä joskus on aika harvoin kuitenkaan osuu tälläinen työvuoro järjestely kohdilleen ja varsinkaan näin mahatautisena tehtynä.

Nyt on jo kaikki oukkidoukki ja hiukkasen kurjasta ilmasta huolimatta taidan hätistää itseni ja apinat ulos haukkaamaan happea.
Huomennakin on vapaa ja apinoilla loma.
Aika huippua siis.


Jotain mukavaakin mahtui viikkoon.
Itse itselleni ostamani ystispäivänntulppaanit ilahduttivat monta päivää
ja tämä toinenkin ihanuus jonkanjo jokin aika sitten ostin jaksaa kukkia kauniisti vielä.



Saatiin me tiistaina tuoretta pullaakin kun leipomisvimma iski...


Njamskis......

Leppoisaa sunnuntaita ja hiihtoloma viikkoa niille joille se loma on suotu.

XOXOXO





lauantai 14. helmikuuta 2015

Eilen,tänään,huomenna ja ihan joka päivä.....

....näinä aikoina sitä tuntee olevansa vaan niin etuoikeutettu.
Etuoikeutettu omistaa muutama huippu ystävä. 
Kun on se niinsanottu katovuosi,ajanjakso kun kaikki ihan kaikki menee persiilleen tai muuten vaan tuntuu että takkuaa ihan arkisetkin asiat ja syytä ei löydy. 
Kun aamusta asti tuntuu ettei hyödytä nousta sängystä koska tietää jo valmiiksi että sama shaissi jatkuu teet mitä tahansa.
Kun niitä aamuja on liikaa eikä mikään tunnu kääntävän kelkkaa toiseen suuntaan on aina yksi asia joka kummasti saa pienen hymyn huulille.
Ystävä.
Minulla on muutama erittäin hyvä ystävä.
Onneksi,koska ilman heitä en olisi enään järjissäni, niin paljon on viimevuosi kaatanu shaissia niskaani. 
Tuuttuuttuuuuuuut on kuulunu kun rekkalasti tolkulla on kaatunut aina uudestaan ja uudestaan sontaa niskaan.
Kun en ole enään ruikuttaa jaksanut on huumori joskus aika raakakin pelastanut ja usein mietin että jos joku ulkopuolinen kuulisi millaista huulta heitämme  ja millaisista asioista veikkaan että pyöreä koppi kutsuisi.
Kun tuntuu ettei mikään vastoinkäyminen riitä vaan aina tulee uusia,on pakko heittää välillä yli ja antaa hurtin huumorin laulaa.
Kun tulee yksi positiivinen asia melkeimpä jo aavistaa että kohta kolisee kaksi toiseen suuntaan.
Onneksi on ne ystävät.
Toivottavasti ne ovat vielä silloinkin kun tämä katovuoteni joskus loppuu.
Koska pakkohan tämän on joskus loputtava ei mikään kestä ikuisuutta,ei hyvät eikä huonotkaan asiat.
Ystävyyteni toivoisin silti kestävän.
Toivoisin heidän kulkevan vierelläni myös hyvinä aikoina ja iloitsevan kanssani silloinkin.

Muistelen erään jo edesmenneen ystäväni minulle kirjoittamaa runoa
 Jos minä joskus lähden.
Älä jää paikallesi vaan jatka matkaasi.
Jos minä joskus lähden.
Älä itke perääni.
Jos minä joskus lähden.
Anna muillekkin tilaisuus,
sillä minun jälkeeni tulee muita.
Parempia ehkä tai huonompia,et voi tietää.
Samanlaista ei kuitenkaan koskaan.

Siinäpä se muutamaan riviin kiteytettynä.
Ihmisiä tulee ja menee elämässämme,jokainen jättää sinuun muiston ison tai pienen,hyvän tai huonon.
Ystävät ovat niitä jotka pysyvät jossei olemassa niin sydämissämme.

Ihanaa ystävänpäivä iltaa kaikille.
Ollaanhan enkeleitä toisillemme.

⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐


tiistai 10. helmikuuta 2015

Tiptaptiptap......

Ei mikään joululaulu vaan räystäistä tippuva vesi.
Illalla oli ihan pakko nousta sängystä ja mennä tarkistamaan onko jossain jäänyt hana tippumaan.
Ei ollut vaan hetken etsiskeltyäni löysin äänen aiheuttajan.
Parvekkeella seisten kuuntelin kuinka vesi tippui räystäistä ja katolta.
Hmmmm..... kevätkö jo????
Tuskin kunhan muistuttelee kuinka hienoa on kun se sitten joskus intoutuu sieltä tulemaan.
Eilen aamulla koiran kanssa mettälenkillä oli pakko pysähtyä kuuntelemaan kun
linnut pitivät konserttiaan hirveällä metelillä. 
Ihan kun kaikkien olisi yhtä aikaa pitänyt huutaa kevättä.
Koirakin istahti polulle kesken nuuhkimisen ja asioiden hoidon ja jäi pää kallellaan kuuntelemaan.
Eihän se vielä ole sitä mutta lupauksen tulevasta se antoi.

Valo sisällä on lisääntynyt hurjasti ja kun on vähänkin kirkkaampi ilma pakkohan se on hyväksi kuvaamisen kannalta käyttää.



...sulaa se,pikkuhiljaa.


....ihana valo ja pelottava silmäinen madonna.


...kohta on multien vaihto aika.

Jotain uutta ja toivottuakin on puikoilta putkahtanut....


rintsessan ranteita kun kuulemma palelee liian lyhyet tumpperoiset.
Pakkohan se oli asiaan ratkaisu keksiä. 
Pitkät tumput ja kun niitä olisi ollut järisyttävän tylsä puikottaa tein letti neulosta tai 
mitä lie palmikon tekelettä niihin koukutin.
Nyt ei pitäisi ranteiden palella,ehkä näitä vielä ehtii käyttämäänkin ennenkö 
tämä tästä ylemmäs kipuaa lämmittämään....




sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa.

Joskus sitä vaan ihmettelee ja kummastelee pienen maailmansa menoa vähän niinkuin ulkopuolisena.
Musta matto valkaistuu silmissä kun sitä ei kukaan imuroi,tiskivuori keittiössä ei katoa vaikka sitä kuinka tuijottelisi eikä pyykkivuori kottarissa peseydy ajattelemalla.
Jotain kai sitä tarvitsisi tehdä.
 Tässä taannoin hermostuin kun ikiteini ei laittanutkaan tiskikonetta vaikka lupasi ja 4 päivää sitä odottelin,enkä luonnollisestikkaan laittanut kotona ruokaakaan vaan minä ja muut lapaset syötiin muualla.
Vihdoin viimein kun tuoksu alkoi kirvellä jo silmiä ja muita limakalvoja jouduin huomauttamaan asiasta hiukan kova sanaisemmin kunnes alkoi tapahtua.
Ilkeänä ihmisenä en tyytynyt yhteen koneelliseen vaan vaadin että tiskipöydän on oltava puhdas ja siisti ennenkö homma on taputeltu kasaan.
Mitä sain palkakseni ?
Sen kuuluisan paskaäitin papukaijamerkin tietenkin.

Eilen jutustelin erään lapsettoman ystäväni kanssa kaffee kupposen ääressä ja kuuntelin juttuja upeista reissuista ulkomaille,hänen omista harrastuksistaan ja uusista autoista,talosta, huipputyöstä joka vie kaiken ylimääräisen ajan,oman ajan riittämättömyydestä ja harvojen vapaa iltojen yksinäidyydestä ynmynm....
Hetken olin kateellinen myönnän,mietin koirankarvoja matossa,tiskivuorta keittiössä, pesemättömiä pyykkejä ja sitä yleistä kaaosta....
mutta vain hetken.
Kun tulin kahvakuulailultani kotiin hätistin ensin ilosta seonneen koiran pois kimpustani,halatakseni nuorimmaistani ja kuunnellakseni toisiksi nuorimmaisen tuiki tärkeät asiat ja tapasin ukkopahani keittiöstä kokkaamasta.
Mitäs minä pienistä,tuumasin.....
 Raivasin tieni ruokapöytään ja istahdin keskelle ihanaa laumaani ja leijona äidin ylpeydellä kuuntelin kaikki päivän polttavat jutut joita aamulla lähtiessäni en ollut ehtinyt vielä kuunnella.
Raivataan huomenna tai ylihuomenna,siivotaan sitten kun kukaan ei enään jaksa katsella karvakasoja,tai meinaa tukehtua pölyyn.
 Tänään mennään pulkkamäkeen koska.... aurinko ja vapaapäivä.
Illalla toinen ystäväni poikkesi yllätys vierailulla ja jo ovella tokaisi....
ihanaa sääkään et oo siivonnu,mun ei tarvii olla kateellinen.

Ilmiselvästi olen onnellinen tai ainakin minun pitäisi olla ja niin olenhan minä.




torstai 5. helmikuuta 2015

Lötköilyä

löllönpöllöä oleilua.
Sitä sun tätä ja ehkäpä vähän tuotakin.
Eli ei mitään.
Päivät kuluu huisan nopeaa.
Illalla tuntuu että justansahan se oli aamu.
Hyvä niin,jokainen päivä on edellistään pitempi ja se tarkoittaa että kesää kohti mennään kohisten.
Ihanaa.



Tämä sisäkukka on ollut minulla jo vuositolkulla eikä se ikinä ole kukkinut. 
Nytpä siellä pilkistää tuollainen. 
Muistaakseni se on nimeltään Kliivia,en ole varma.
Jos joku tietää saa sanoa ääneen. 


Jotain muutakin kukkivaa oli pakko ruokakauppareissulla kotiuttaa.
Tämä kun oli niin suloisen värinen. 
Ihan tyttövauvan värinen.
Olisipa myös se tyttövauva tai edes vauva.
Ei ehkä oma mutta joku sellainen mitä saisi räpeltää ihan rauhassa.



Tämän ihanuuden kotiutin jo aikoja sitten kirpparilta ja kun se ei heti paikkaansa löytänyt,sijoitin sen tuonne ja hienostihan se sielläkin on pärjännyt.
 Ukkopahakin sille hymyilee liekö syy että on samaa merkkiä kuin hänen ensiautonsa.
Tuoko mukavia muistoja vai mitä,ei noista miehistä ikinä tiedä.



Jotainhan oli pakko hiukan sutiakkin ihan vaan hyvän fiiliksenkin takia.
Saas nähdä millainen on valmiina,töistä joskus vuosia sitten kotiutettu ja varastossa majaillut laatikko poloinen. 
Ehkäpä se ansaitsee jossain muualla paikkansa ehostuksen jälkeen.
Ainahan romulooralle tai tilpehööri boxille käyttöä on.


Tänään on ollut kyllä niin huippupäivä että päätin että tämä suunta on ihan väärä. 
Ylöspäin se on pinnisteltävä,joskus ne alaspäin vievätkin portaat loppuvat.

⭐⭐⭐⭐⭐⭐

tiistai 3. helmikuuta 2015

Valkeaa unelmaa vai ....

pelkkää sontaa. 
Kiikun kaakun mennään kumpaa mieltä olen.






Tätähän sitten riittää,en tiedä onko sitä normaalia enemmän,tuskin mutta nyt tuntuu että vois jo riittää.
Jos oikein muisti lokeroitani kaivelen on sitä joskus ollut enemmänkin.
Silti nyt tuntuu että ei kiitos enempää.
Koska minulla on ongelma,jos kerran asumattoman talon piha aurataan aktiivisesti minunkin on pakko aurata meidän piha vaikkei mitenkäänpäin jaksais eikä viittis. 
Täällä maalla se ei oo niin nuukaa,ellei naapuri oo ahkerampi.

Kun nyt edellisessä postauksessa jo lamppu tuunauksilla mentiin jatketaan tässäkin.
Joku aika sitten hain ulkovarastosta jotain.... noh en muista mitä mutta jotakin siellä pengoin ja hah ihana löytö.
Heti kun tämän näin muistin sen olemassaolon mutta jos joku olisi sanonut että siellä tämmöinen on,en olisi uskonut. 
Edes siinä vaiheessa ei tullut kuvun olemassaolo mieleenikään kun jossain tämän tapaista lamppua ihailin.


Oli pakko nostaa lamppu lattialle poitsun huoneeseen koska aula mihin tämän sijoitin on liian pimeä kuvien ottamiseen.
Kupu on keltainen mistä en juurikaan tykkää mutta läpinäkyvääkään ei nyt ole tarjolla joten tällä mennään.
Sisälle tunkasin ledivalot virkkuukoukulla, 
Heh jooo o virkkuukoukulla ja töpseli seinään. 
Kiitos ja kumarrus.
Runko on messinkiä joten eiköhän tuo keltainen kupu sovi siihen ihan ok. 
Siellä se nyt nököttää yläkerrassa lipaston päällä vessaan kulku valona lapasille.
Etteivät eksy kahden metrin matkalla.

Saikku on kulunut enemmän tai vähemmän Wilhelmiinan pohjalla,ja kyllä Wilhelmiina on tuo valkoinen sivustavedettävä tuolla erkkerissä. 
Viime postauksessa sitä joku jo kyselikin kuka on Wilhelmiina,sehän se. 


Antibiootti kuuri loppui eilen ja ehkäpä tämä tästä selkiintyy tämäkin tauti.
Ainakin toistaiseksi tuntui kuuri tehoavan.

Nyt on se hetki kun täytyy napata jääkarhu aitauksesta mukaan ja lähteä kunnon happihyppelylle metsään.
Ihanan valoisa ilma eikä yhtään liikaa pakkastakaan.

Pirtsakkaa pakkasta siis teillekkin.

❄❄❄❄❄❄