torstai 8. toukokuuta 2014

Päässä soi.....

Biisi jossa lauletaan.... Kun mikään ei riitä millä saamme tämän jatkumaan...

On hiukan hukassa oleva olo kun vanhemmuuteni ei tunnu enään riittävän, se on se tunne kun teet mitä tahansa,sanot mitä tahansa ja varsinkin miten tahansa ei vaan riitä.
Mikään ei riitä vaikka kuinka puskisit päälläsi ja vaikka kuinka olisit vahva vaikka kuinka yrittäisit suojella ja pitää kiinni omistasi sekä asioista että ihmisistä. On vaan asioita joiden edessä on niin voimaton.

Kysehän ei ole mistään vakavasta mutta joskus pienistä puroista kasvaa se iso koski.
Erilaisuus on hyve ja olen aina ollut sitä mieltä että lapseni joka on saamassa astetta huonomman diagnoosin kun alunperin on odotettu,ei edelleenkään ole kehitysvammainen muuta kun ammatillisessa sanastossa, minulle nämä kaikki erityislapset ovat erityisiä lapsia eivät erityislapsia.
 Ihmisiä kuuluisi kohdella sellaisina kuin he ovat, ei tilastollisena poikkeavuutena. Ihminen on aina ihminen ja yksilöllinen siitä huolimatta onko hän millainen tahansa.
Vaikeita asioita joiden kanssa monet meistä joutuvat painimaan päivittäin jotkut taas eivät koskaan.
Nämä ovat kai sitten niitä elämän eri polkuja joita täällä tallaamme,oishan se hassua jos kaikki samalle polulle ahtautuisivat.
Näistä asioista johtuen on ollut vähän mieli maassa ja öitä valvoskeltu ja ihana ystis pariskunta olivat sitten sitä mieltä että nyt akka ylös ulos ja retkelle.

Pyörähdimme sitten tiistai aamuna auton nokan kohti Hämeenlinnaa ja navigaattorin avulla suuntasimme ensin mopo kauppaan ja sieltä paikalliselle suurkirpparille.
Hassua että olen ollut Hämeenlinnassa töissä komennuksella satoja kertoja mutta niin se vaan jää tuntemattomaksi kun ei ehdi ympäristöönsä tutustumaan.
 Voi kiesus mikä taivas.
Oli se mopo kauppakin aika taivas mutta....
Niukkaa vaille 4000 neliötä romua ja roipetta ei mitenkään erityistä mutta kirppari se oli isolla K,oolla.
Jotenkin se tuntui olevan niin paljon enemmän kun nämä paikalliset puljut täällä. 
Johtuisko siitä että nämä oman kulman kirput on jo niin koluttu nurkkia myöten että on jo kyllästynyt.
Ennen kirpparia oli kulmassa ihana vanhan tavaran puoti josta oisin kantanut kassi kaupalla kamaa kotiin mutta noh sattuneesta syystä ( se prkl tarkan markan toukokuu) en sieltä sitten ainakaan kassi kaupalla mitään kotiuttanut ;).
 Kirpparin perällä oli sitten semmoinen huone jossa oli upeita vanhoja huonekaluja,kristallikruunuja ,pöytälamppuja ja ja ja vaikka mitä....
Pakkohan siellä oli sitten koe istua eräs vallan kaamea ( anteeksi ny vaan) tuoli. Kyllähän minä tykkään vaalean punaisesta ja hiukan rokokoostakin vai mitä tuo nyt edustaakaan ja kultakin menee joskus jossain mutta huhhuh kun kaikkea sitä on vaan liikaa niin sitä yksinkertaisesti on vain liikaa.
Ja ihan koko kalustollinen 2 nojatuolia järkyttävän kokoinen sohva ja iso pöytä.
HUHHUH....


Ja myöntää täytyy huolet ja valvotut yöt näkyy naamasta mutta  kuten mummo aina sanoisi; aika aikaansa kutakin sanoi kun pässiltä päätä leikattiin....
Reissu sinänsä piristi ja päätettiin että akka porukalla suuntaamme takaisin kun kesäkuu koittaa. Pikkupuoti jäi kaivelemaan niin paljon.

Lämmintä ja kesäkuuta odotellessa....

PS. Nää on syvältä niin syvältä tällaiset projektit.....



5 kommenttia:

  1. Jaksamisia sinne - ja kyllä se niin on, että eniten valvottuja öitä ja kyyneleitä meille äideille tuovat lapset. Jos sitten tuovat sitä iloa ja ylpeyttäkin. Rakkautta niin että halkeaa.
    Ja kyllä - tuoli on kamala;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä me äidit tosiaan ollaan omia puolustaessa kovilla ja vaikka jaksaminen on kuinka koetuksella, niin aina me vaan sinnitellään.
    Mutta ihanaa kun on ystäviä, jotka väkisin potkii liikkeelle, vaikka tuntuu, ettei eväänsä jaksa liikauttaa.

    Sori, mutta hymyilyttää toi kuva. Ei sen takia, että sanot, että väsymys näkyy naamasta, vaan siksi, että mun mielestä ilme näyttää siltä, että ihan erityisen mukavasta suosikkituolista ei ole kyse :).

    Koitahan jaksella siellä <3. T. toinen ryytynyt

    VastaaPoista
  3. Äidit - nuo uskossa väkevät. Jaksamisia sinne.

    Karmee tuoli. Pelastaiskohan sitä valkoinen maalikaan...?

    VastaaPoista
  4. Mies melkein sieluni silmissä nään tuon kiiltävän mustana ja seepra kankaalla verhoiltuna. Sellaisena sille ois paikka oitis mun olohuoneessa. Kiitos lohtusanoista. <3. Joskus tällekkin ajalle voi puistella päätään ja ajatella että hohhoijaa. Nyt se vaan on lyötävä päätä seinään ja taputeltava asia pois alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mie näen eikä mies. Mies ei näe mittään muuta kun uneja. =)

      Poista

<3 ihastuin kommenteista ja puumerkeistänne, kiitos niistä <3