keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Jään hakkaaja

Hakkaan jäätä, terassilta, pihasta, poluilta ja tieltä ja vielä vähä mettästäkin. Hakkaan ja hakkaan ja hakkaan ehkä hiukan kiroon ääneen. Eihän mua kai kukaan kuule, ja jos kuuleekin entäs sitten. Hakkaamisen jälkeen siirryn tamppaamaan pihaa, eestaas ja taasees tamppaan ja ramppaan. Nurtsi litisee ja lötisee lantapiikkareitten alla ja polkuja muodostuu. Kun kyllästyn ramppaamaan, hakkaan jäätä. Siinäpä ne miun hommat tällä erää. Eniten kaikista v*****aa toi jää ja lumi. Kun alkaa sataa kurkkaan varovasti ulos onko se saata**n lunta vai vettä. Jos se on vettä mieli tekisi riisua, juosta pihalle ja tanssia. Jätän tanssimatta tai ainankin riisumatta. Koirakin prkl on alkanut karkailemaan, tänään kaks ja pual tuntia juoksin sen perässä ympäri ämpäri enkä saanu kiinni, nyt se kissanvihaajan talo tuos kilsan päässä on varppina myös koiranvihaajan talo. Se ei kai kauheesti lohduta huurella ihmisille ettei se pahaa tee, se on vaan "vähän" iso ja villi muttei purematta ainankaan oo viel ketään nielly. Mieli teki jättää se sinne rekan yliajettavaks ja todeta hups keikkaa näin kävi. Kun sen sain vihdoin lähietäisyydelle niin tunnin maasutin lihapullilla mutta ei , hää juoksee naapurin ponien kanssa kilpaa aitausta ympäri ja yrittää toista jopa ehkä hiukan astuakkin. VOI PERSEENSUTI. Sitten kun oli tunti riekuttu tultiin kiltisti vierelle ja istuttiin, tuijotettiin silmiin ja annettiin vähän tassuakin että saatais lihapullaa. Joo hiphei. Nyt se makaa suihkun raikkaana keskellä eteisen lattiaa seljällään ja nukkuu. Tairampa mennä viereen. Josko määkin saisin lihapullaa....... Enovei terassilla lirisee siellä jään alla siis... ehkä kuitenkin meen hakkaan sitä jäätä vielä kun en tuota koiraakaan tohdi vaikka mieli tekis.Niskatkin jo siis toimii taas. Hermorata hierontaa ja naksauttajaa se vaati mutta taas kiertää veri.

3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että niskat on kunnossa! :)
    Ja melko hulvatonta menoo ollut teillä siellä! :DD

    VastaaPoista
  2. Hahahaa...sori..mutta mäkin hakkaan jäätä...:) ei siinä mitään ihmeellistä ole, ei ollenkaan.
    Ihana kirjoitus, mullakin on tommonen koira joskus ollut, nuorenpana (koira siis) se kanssa karkaili ja sitä sai maanitella ja tehdä hyppydyykkauksia että sai satimeen. Toi karkurikoira oli sileäkarvainen noutaja ja pari kertaa otti hatkat silleen, että oltiin lähdössä maalle ja kun sain koiran kiinni vihdoin niin se onneton oli käynyt vielä kierimässä jossain lantaläjässä ja haisi kun rankkitynnyri....että otan osaa. Kunto kohoaa, kun ravaa koiran perässä, jos positiivisesti ajatellaan.
    Vanhenpana sitä koiraa sitten sai kuitenkin vetää perässä...:)
    Aurinkoista loppu viikkoa sulle ja rauhallisempia reissuja koirulin kanssa.

    VastaaPoista

<3 ihastuin kommenteista ja puumerkeistänne, kiitos niistä <3