keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Entinen minäni.....

Tänään tai oikeastaan yöllä kun en saaut unta mietin entistä, nykyistä ja tulevaa minuuttani ja pakahduin melkein. Niin moni asia sotii toistaan vastaan sisälläni.

Luin yöllä yhtä blogia tuntemani nuoren tytön elämästä sellaisen tytön jollainen olin itsekkin, uskoin samoihin aatteisiin ja elin jokseenkin samantapaista elämää.... silloin joskus.
Mietin mikä olen nyt kaikkea sitä mitä silloin vastustin tai en vastustanut mutta en pitänyt ajatuksista joita se ihmisissä ja minussa herätti.
Mietin yöllä kuinka joskus vihasin paatoksellisena ihmisiä jotka ihannoivat puun ja metallin sekoituksesta tehtyä pitkänomaista esinettä, tuntevat valtaa vain pitäessään sellaista esinettä kädessään. Se esine on mielestäni väärissä käsissä vääränlainen väline käyttää valtaa. Siihen uskon vieläkin mutta nykyään olen kaikkea sitä mistä silloin en pitänyt.
Maastohousut ja mäiskärit ja luja usko aatteeseen vai rahaan mitä siitä saan ?????
Samaa on vain tukan väri ja mäiskärit. Mihin katosi se tyttö jolla oli unelmia ja haaveita paremmasta ?????
Jos joku täällä olevista ja minut "tuntevista" tietäisi mitä oikeasti ajattelen asioista ja mihin oikeasti uskon ,ei uskoisi niiden ajatusten olevan minun päästäni. Luulen että instanssi jota palvelen passittaisi minut testeihin ja väittäisi minun olevan loman tarpeessa. Niin kai olenkin ei sillä mutta jäin miettimään myinkö sieluni paholaiselle isosta rahasta, myinkö aatteeni ja minuuteni saadakseni leipää pöytään ja katon pääni päälle vai olenko oikeasti pohjimmiltani paha.
Ei sillä pidän työstäni paljon en kai tekisi tätä jos vihaisin, en vihaa myöskään leipäni maksajaa, kunnioitan enemmänkin mutta en sillä lailla kuten monet luulevat.
Teen työtäni koska kunnioitan heitä joiden ansiosta meillä on vapaa isänmaa ja oikeus moniin asioihin joita ei olisi jos asiat olisi menneet toisin.
Joku sanoisi mitä itua on vastata pahuuteen pahuudella ja lyödä toisellekkin poskelle mutta minä en ajattele asioista noin mustavalkoisesti. Jos kertoisin miten ajattelen kirjoittaisin tätä vielä huomennakin.

Silti tekisi mieli mennä maalivarastoon ja hakea suhupullo punaista ja maalata tiiliseinään itseäni isompi merkki joka kertoisi minusta sellaisena kuin olin ennen.


Ahdistaa ajatus minuuteni myymisestä.
Ahdistaa ajatus että palvelemani instanssi liitetään liian usein varsinkin ulkoisessa mediassa ihmisten sisällä olevaan pahuuteen ja ahdingon purkautumiseen julmimmalla mahdollisella tavalla. 
Äääh... olen kai siis todellakin loman tarpeessa... 
Kaikki tämä sai alkunsa kait pitkästä keskustelusta kettutyttöni kanssa käydystä keskustelusta Hyvinkään tragediasta.
Voimia uhrien omaisille ja enemmän määrärahoja joilla voisi kuunnella ihmisten tuskaa, mietin sitäkin miksi jonkun ihmisen ahdingon kuunteleminenkin maksaa. Toisista välittäminen pitäisi olla ilmaista.
- Rakastakaa toisianne ja kuunnelkaa lapsianne myös niitä sanomattomia sanoja.

Tällästä tänään... ei aina voi voittaa ei ees joka kerta, toisaalta onneks en oo ollu siinä jonossa missä välinpitämättömyyttä jaetaan. Näin luulen ainakin koska ajattelen usein liikaakin joten olen siis olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3 ihastuin kommenteista ja puumerkeistänne, kiitos niistä <3