sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isättömän isänpäivä

Meillä kaikilla on isä, ilman isiä ei olisi meitäkään. Se on vissi totuus mutta lapsen saaminen ei tee kenestäkään isää tai äitiä muutakuin nimellisesti. Oma isäni teki tiettävästi minut juhannusyönä-73 toivolan tanssilavan takana, äitini suosiollisella avustuksella.  (tämä on faktaa kuulemma koska ne puuhat olivat kuulemma kortilla siinä suhteen tilassa mikä heillä oli ja muita mahdollisuuksia ei ollut) Olen aina sanonut että olen epätoivoisen avioliiton epätoivoinen pelastusyritys joka todellakin jäi epätoivoiseksi ja yritykseksi. Varhaislapsuudestani ei tietenkään ole minulla ainakaan juurikaan muistikuvia,  muutama hassu valokuva, yksi ehkä viime aikoina aika tärkeäksikin muodostunut kuva jossa istun isäni sylissä noin 1 vuotiaana ehkä hiukan alle.
Sori kuvan laatu mutta tää on vuodelta 74 tai 75 =). Voi vitsi kun mää oon  vanha =).

Tärkeän siitä tekee se että nyt kun joku ehkä elämä tai kohtalo potkii jonniin verran päähän ja kummallakin jalalla, olisin ehkä tarvinnut jonkun vanhemman ei niinkään varmaankaan viisaamman vaan elämää enemmän kokeneemman ihmisen tukea. Olen usein miettinyt että kumpa olisi joku vanhempi,vahvempi ja luottamusta herättävä mies ehkä isä jonka olkapäähän nojata ja kysyä että: kerro nyt mitä hittoo mää teen, mihin mää nyt meen ? ja teenkö oikeita päätöksiä vai meneekö mettään ja lujaa?
Äitini elämä alkoholisoituneen miehen kanssa ei varmaankaan ole ollut helppoa ja kun rakkaus ei enään kantanut ei auttanut muu kuin lähteä, 5 pientä lasta ja sinne se vaan lähti, rohkee akka etten sanoisi =).
Mutta palatkaamme siihen isään. Olen siis tavannut isäni sen jälkeen kun vanhempani erosivat ehkä noin 5 kertaa joista muistan ehkä 2 tai 3 hämärästi nekin. Viimeisimmän muistan kun itsekseni mietin että ei hitto mulla ei oo tuolle ihmiselle mitään sanottavaa ja se suretti. Itkin hautajaisissa tietenkin itken aina häissä, hautajaisissa ja ristiäisissä, itken jopa jos luen kuolinilmoituksia mutta jälkeenpäin mietin mitä itkin? Ihmistä jolta olin saanut muutaman solun ja kuulemma osan luonnettani, loput siitä siis luonteestani olen saanut isäni äidiltä.
Olen "joutunut" pärjäämään aina omillani ihan pienestä pitäen. Kuinka moni 7-8 vuotias tekee itse ruokansa hakien sen kaupasta asti yksin, eikä silloin ollut kuulkaa edes "äitien tekemää ruokaa" vaan se oli oikeasti tehtävä se ruoka alusta loppuun itse jostain kumman syystä elin leivällä =), kuinka moni niin pieni joutuu peittelemään itsensä ja laulamaan omat tuutulaulunsa kun äiti on töissä ja sisarukset maailmalla. Tässä vain muutama esimerkki suloisesta lapsuudestani. Olen pyrkinyt kasvattamaan omat lapseni hiukan toisella lailla, heillä on aina joku vastassa kotona jossei heti  koulusta tullessa niin ainakin parin tunnin sisään joku on seurana. Heillä on äitin tekemää ruokaa ja heillä on joku joka peittelee heidät iltaisin ja silittää poskea ja pusuttaa.
Mietin yhä usein sitä että olisiko minulla voinut olla isä, läsnä oleva isä niin ehkä äitikin olisi ollut kotona hoitamassa minua. Ehkä minullakin olisi ollut isä joka olisi paikannut polkupyöräni kumit jos minulla olisi ollut edes polkupyörä. Tänään niinkuin usein ennenkin istuin autossa ja katselin tähtiä taivaalla ja mietin kuinka ihanaa olisi jos minullakin olisi isä niinkuin minun lapsillani on. Isäni on joskus ilmestynyt minulle unessani ja silittänyt päätäni ja puhunut minulle hiljaa sanoja joita en aamulla enään muista ja herätessäni huomaan että olen itkenyt yöllä. Isäni on säännöllisesti käynyt yöllä luonani milloin vain seisten hetken luonani ja hymyillen hyväksyvästi tai milloin koskettaen poskeani tai hiuksiani ja siitä on jäänyt huisin hyvä fiilis.
Nyt joku ajattelee että toi ämmä on ihan sekopää mutta kuten oon sanonut uskon uniin ja siihen varsinkin ettemme ole täällä yksin, vaan menneiden aikojen rakkaat käyvät luonamme aina silloin tällöin kylässä.
Nää on niitä juttuja joihin harva uskoo ja niitä jotka uskovat pidetään pipipäinä. Muruseni on yksi heistä tai oli kunnes koki itse naapurissamme majailevan talon vanhan isännän vierailun ja joutui tunnustamaan tämän kaltaisten asioiden olevan ehkä sittenkin totta.
Olkaa siis onnellisia että lapsillanne on isä sillä ilman häntä teillä ei olisi lapsia =).
Vaikka oma rakkautenne ei enään riittäisikään lastenne isälle antakaa lastenne rakkauden riittää, älkääkä pilatko isä-lapsi suhdetta omilla ajatuksillanne. Miehistäkin on isiksi jos he vain sitä itse haluavat kaikki eivät halua tai kykene mutta ovat isiä silti.  <3
Hyvää isänpäivän loppuyötä kaikille.

5 kommenttia:

  1. Jopas olikin tarina...kaikillahan meillä omamme.
    Tänään istuin isänpäiväkaffeella systerin perheen luona, mukana vanhemmat-isäni 84v- sekä poikani perheineen....ja hän siinä ohessa soitti omalle isälleen, joka koskaan ei ole asunut päivääkään miedän kansamme, mutta ollut tavalla tai toisella läsnä kuitenkin.
    Elämä kuljettaa tavallaan ja olen aivan vakuuttunut, että kaikella on tarkoituksensa.
    Ja uskon ehdottomasti moneen asiaan....ja enkeleihin... :)

    Sen enempää kertomatta...

    VastaaPoista
  2. Mieletön kirjoitus:)
    en osaa edes kommentoida tähän mitään.. jään nyt hieman pohdiskelemaan :)

    VastaaPoista
  3. Mun vanhemmat erosivat melko pian mun synnyttyäni. En nähnyt isää kun kaksi kertaa vuodessa.
    Minun lapsillani ei ole biologista isää ollenkaan.

    "Isättömyys" on tehnyt minusta vahvemman ja itsenäisen ja- päisen ihmisen :)
    Tai ainakin haluan uskoa niin.

    VastaaPoista
  4. Meitä avioerolapsia on kai aika paljon tai avioeron kokeneita ihan oamlla kohallaankin ei sillä että se tekisi ihmisestä yhtään sen huonompaa, ehkä päinvastoin. =) Kun rakkaus loppuu niin se loppuu ja on vaan jatkettava eteenpäin. Pepi: ihanaa että teillä poika-isä suhde toimii kai se on vaan viitsimisestä kiinni ja halusta kuulua toisen elämään erosta huolimatta.
    Nostan hattua kaikille yh-äideille jaksamisesta, välillä tuntuu ettei jaksa edes parisuhteessa noita pilttejä kasvattaa.. saatikka sitten yksin. Olen ihan sinut isättömyyteni kanssa mutta näin tälläisinä aikoina se vaan iskee päälle kun hyöryjuna... =)

    VastaaPoista
  5. Sanattomaksi veti ja antoi taas aihetta miettiä mikä tässä elämässä lopulta on tärkeää... =D Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

<3 ihastuin kommenteista ja puumerkeistänne, kiitos niistä <3